Kaihon Koivunkutale

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Perustiedot

Virallinen nimi Kaihon Koivunkutale Rotu suomenhevonen
Sukupuoli ori Säkä, Väri 159cm, ruunikonkimo
Syntymäaika, ikä 28.01.2021, 1 vuotta (2kk=1v) VH-tunnus VH21-018-0464
Painotus Koulu-, este- ja kenttäratsastus Kapasiteetti Vaativa B, 110cm, CIC1
Omistaja Eedla S, VRL-14880 Kasvattaja Kaihovaara

Luonnekuvaus

Kasvattaja kuvaili Kuntoa hyväntahtoiseksi hölmöksi. Alunalkaen Kuntoa kutsuttiin Kutaleeksi, mutta no, ei ori sitä oikeastaan ole niin tuo nimi on jätetty vain harvoihin ja valittuihin tilanteisiin. Kunto kuvaa nöyrää ja kilttiä oria huomattavasti paremmin. Kunto on lunastanut täysin myyntilupauksensa siitä, että ori on monipuolinen ratsu eri lajeihin. Kunto myytiinkin seuraavan myyntipuheen saattelemana: "Parhaansa se yrittää ja ratsastajan ollessa hereillä se onkin oikein oiva peli lajiin kuin lajiin. Itsenäisiä ratkaisuja (ainakaan järkeviä sellaisia) se ei kuitenkaan osaa tehdä, sillä nämä ratkaisut tuntuvat isänsä tapaan olevan välillä varsin mielenkiintoisia. Pahaa se ei kuitenkaan tarkoita, vaan tuntuu olevan vähän sellainen rassukka, jota ei varsinaisesti ole ylimääräisillä älynlahjoilla siunattu."

Sukutaulu

isä. Raitin Pajupillipuhaltaja
VH20-018-0695
trn, 160cm
KTK-II
ii. Ku Sieniä Sateella
prt, 160cm
KTK-III, SV-II
iii. Ku Kuningas Konsanaan
prt, 166cm - evm
iie. Sadepäiväsammakko
m, 147cm - evm
ie. Koivukutomus
vrn, 154cm
KTK-II
iei. Kärmesvilla
prn, 157cm - evm
iee. Lepänleimu
rn, 148cm - evm
emä. Vähäpellon Lapinlohtu
VH18-018-0131
rtkm, 160cm
KTK-III, KRJ-II, ERJ-I
ei. Voikiekko
vkk, 159cm
VIR MVA Ch, VSN W Ch, KTK-I
eii. Voiterva
vkk, 158cm - evm
eie. Kaino
tprn, 156cm - evm
ee. Lapintaika
rtkm, 162cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA2
eei. Kuuraparta
rtkm, 165cm - evm
eee. Lapinlauha
rtkm, 154cm - evm

Tutustu sukuun tarkemmin

i.

ii.
ie.

e.

ei.
ee.

Jälkeläiset

Varsa Syntymäaika Vanhempi Omistaja Meriitit
o. Hevosen nimi 00.00.0000 e. Hevosen nimi omistaja
t. Hevosen nimi 00.00.00000 e. Hevosen nimi omistaja tietoa
t. Hevosen nimi 00.00.00000 e. Hevosen nimi omistaja tietoa

Kilpailut

Näyttelyt

00.00.2020, Paikka, NJ, palkinto

CUP-sijoitukset

00.00.0000, Paikka, Cup, laji, luokka, 0/0

ERJ Esteratsastus

0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0
00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0

KRJ Kouluratsastus

0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0
00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0

KERJ Kenttäratsastus

0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0
00.00.0000, Paikka, Luokka, 0/0

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkinnän otsikko (Henkilö)

Päiväkirjateksti © kirjoittaja


00.00.0000 Päiväkirjamerkinnän otsikko (Henkilö)

Päiväkirjateksti © kirjoittaja